Sermatech Oy

Paras paikka

Sermatech Oy:n toimitusjohtaja Markku Uusitalo on johtanut yritystään rennolla, mutta ammattitaitoisella otteella jo vuodesta 1976.

– Ulvila on erinomainen paikka automaatioyritykselle. Vuosikymmenten aikana alueelle on syntynyt vahva osaajien yhteistyöverkosto. Välillämme vallitsee hyvä henki ja vahva luottamus, kehuu toimitusjohtaja Uusitalo.

Ulvilan on löytänyt kotipaikakseen niin kansainväliset vientiyritykset kuin vahva pk-sektorikin.
Toimiva ja luotettava verkosto tuo kilpailuetua koko kentälle.

– Itse ostamme omasta kylästä muun muassa sähköistystä, koneistusta, levyosia, pintakäsittelyä ja ohjelmointityötä. Tunnen toimijat jo pitkältä ajalta. Luottamus pelaa, toimitusajat sovitaan yhdessä ja ne myös pidetään, vakuuttaa Uusitalo.

Sermatech on vahvasti viennissä mukana suuryritysten, kuten Luvata Pori Oy:n, Abb Oyj;n, Ecocat Oy:n ja Cimcorp Oy:n kautta.

Vientiä ja tuotekehitystä

– Vientitoiminnan alkuvaiheessa valmistimme suursäkkilinjoja Amerikkaan, Ranskaan ja Belgiaan. Aurinkopaneelituotannon komponenttivalmistajalle on tehty tuotantolinjoja Aasian ja Amerikan mantereelle. Tuulivoimaloiden valmistajalle tuotannon valmistuslaitteita Kiinaan – lista on pitkä.

Sermatechissa suunnitellaan koneita ja laitteita monille teollisuusaloille sekä kehitellään valmistus- ja kokoonpanosoluja. Osaaminen kattaa myös erikoislaitteiden ja -kuljettimien sovellukset sekä niiden yhdistelmät.

Sermatech panostaa tuotekehitykseen. Yksi jatkuvasti kasvava ala on teollisiin tarkoituksiin kehitetty konenäkö, jolla automatisoidaan tuotantoprosesseja ja nostetaan tuotannon laatua. Tuotekehityksestä vastaa konenäöstä väitellyt tekniikan tohtori Jani Uusitalo.

Sermatech on toimittanut Sunwire-pinnoituslinjan muun muassa Luvata Pori Oy:lle. Toimivuuden takaavat toimitusjohtaja Markku Uusitalo ja projektijohtaja Erik Uusimäki. Laadunvalvontaan keskittynyt konenäkörobotiikka puolestaan on Jani Uusitalon käsialaa.
 

 

Ulvilan kaupunki

Loukkurantie 1
PL 77
28401 ULVILA
p. 02 677 4511
etunimi.sukunimi@ulvila.fi
Palaute

 

Verkostoidu Porin Seudulla -hanke